Lippukunta eli partion paikallisyhdistys

Partiolippukunta Lakeuden Eräpartio ry perustettiin vuonna 2007 tarjoamaan partiotoimintaa kaikenikäisille. Lippukunta on sekalippukunta, mikä tarkoittaa, että mukaan ovat tervetulleita kaikki sukupuolet. Lippukunta toimii Seinäjoella ja kuuluu vuonna 2007 perustettuun Pohjanmaan Partiolaiset ry partiopiiriin.

Toiminta pohjautuu partio-ohjelmaan ja sitä on tällä hetkellä tarjolla sudenpentu-, seikkailija-, tarpoja- ja samoaja-ikäkausissa. Lisäksi lippukunnassamme toimii perhepartioryhmä, jossa alle kouluikäiset voivat harrastaa partiota yhdessä huoltajan tai muun läheisen aikuisen kanssa.

Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti partiokolollamme Veitikassa, joka sijaitsee Törnävällä. Kokoontumisia saatetaan kuitenkin järjestää myös esimerkiksi eri laavuilla tai vierailupaikoissa.

Lippukunnan johtajisto koostuu aikuisista ja nuorista, joilla partiopolkua on takanaan enemmän tai vähemmän. Mukana on pitkään partiossa taivaltaneita partiokonkareita, mutta joukossa on myös johtajia joiden partiopolku ei vielä ole kovinkaan pitkä. Partio on hieno harrastus myös aikuiselle ja lippukunta toivottaa kaikki partiosta kiinnostuneet aikuiset tervetulleiksi.

Eräpartio haluaa painottaa retkeily- ja leiritaitoja siis perinteisiä partiotaitoja ja luonnossa toimimista. Lippukunta järjestää syksyisin yhteisen aloitustapahtuman ja syyskausi päättyy tunnelmalliseen joulujuhlaan luonnon helmassa eli Joulurauhan julistamiseen metsän eläimille. Kevätkaudelle ajoittuvat Muistelemispäiväjuhla, jolloin lippukunta viettää myös syntymäpäiviään, sekä partioviikko.

LIPPUKUNNAN HALLITUS 2026


Lippukunnanjohtaja (lpkj): Suvi-Satu Tynjälä
Lippukunnanjohtajan apulainen (lpkja): Jaana Peltokangas
Sihteeri: Pekka Lehtiniemi
Ohjelmajohtaja: Kaisa Tuomisalo
Pestijohtaja: Tuija Mantsinen
Taloudenhoitaja: Ritva Pirilä
Somevastaava: Miisa Toivola
Jäsen: Eero Hautala